Miksi uhrata kesäloma opiskeluun?


Teksti: Iiris Harju

Tämän vuoden kesälukio järjestetään Ounasvaaran lukiolla. Kesällä
voi käydä ensi vuoden kursseja pois alta ja keventää lukujärjestyksiä. Kesäloman uhraaminen opiskelulle voi kuulostaa raskaalta, mutta kyseinen vaihtoehto voi olla tulevaisuuden kannalta hyvä ratkaisu.



Kenelle kesälukio sopii?

Kesälukio sopii opiskelijoille, jotka eivät välttämättä syystä tai toisesta saaneet kesätöitä tai kesäkuu on ylipäänsä vapaa muilta menoilta. Tähän syynä voi olla muun muassa koronavirus, joka on rajoittanut ihmisten elämää jo yli vuoden huomattavalla tavalla. Toisaalta, vaikka kesäkuu olisikin vapaa, ei kesälukio ole pakollinen ja oman harkinnan mukaan voi siihen osallistua. Täytyy muistaa, että kesäloma on ensisijaisesti lepoa ja lomailua varten. 


Miten ja milloin voin osallistua kesälukioon? Entä mitä kursseja on tarjolla?


Kursseille voi ilmoittautua viimeistään 10.5 mennessä Wilman kautta. Kursseille liittymisestä on myös kerrottava opollesi. Kesälukiossa voit käydä englannin, äidinkielen, lyhyen matematiikan sekä yhteiskuntaopin kursseja. Voit valita enintään kolme kurssia, sillä koodeja on vain kolme.


Milloin kesäkoulu alkaa ja kuinka pitkiä päivät ovat? Onko koodipäiviä? 


Kesälukio alkaa heti koulun loputtua 7.6 ja päättyy juhannusaatonaattona, eli 24.6.  Tunnit alkavat aikaisintaan kello 10.00 ja päättyvät viimeistään kello 14.40, ja yhden oppitunnin pituus on 80 minuuttia. Yhteen kurssiin sisältyy 12 oppituntia ja koodipäivä. Koodipäivät ovat 160 min mittaisia ja ne suoritetaan kurssin päätteeksi.


Onko kurssit maksullisia ja missä opetus järjestetään?


Opetus on maksutonta Rovaniemen opiskelijoille ja opetusta järjestetään Ounasvaaran lukiolla sekä Santasportilla. Opetus järjestetään lähiopetuksena ja läsnäolo on pakollista. Halutessasi voit myös osallistua ruokatauolla ruokailuun Santasportin ravintolassa hintaan 6.50€.


Näillä eväillä halukkaat kohti ilmoittautumista ja opiskelun iloa kesälle!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ounasvaaran lukion lakkiaiset 5.6.2021

Sähköopintojen ja lukion yhdistäminen: hyvä vai huono idea?

Ounasvaaran lukion itsenäisyyspäivä- ja ylioppilasjuhla 4.12.2020