Abin ajatuksia nykymaailman ilmiöistä - Kun kaikista pelottavin tarina on todellisuus

Kun kaikista pelottavin tarina on todellisuus

Miltä maailmanloppu tuntuisi? Olisiko se hetkessä ohitse mennyt, räikeä ja kovaääninen rysähdys, jota
kykenisi seuraamaan vain silmät ja suu pyöreänä auki ammottaen. Yksi intensiivinen hetki, missä koko
luomakunta painuisi kasaan ja luhistuisi itseensä, kuten elämänkaarensa päätökseen tullut tähti. Vai
olisiko maailmanloppu sittenkin hidas, pitkitetty ja liian ohuelle venytetty nälkäkuolema? Elämä,
sellaisena kun sen nyt tunnistamme, vain kuihtuisi liian pieneksi ja lopulta katoaisi vuosikausien
vieriessä kohti universumin lämpökuolemaa.

Tämänhetkinen maailmantilanne voi vaikuttaa joidenkin mielestä maailmanlopulta. Ja vaikka kyseinen
näkökulma voi kuulostaa liioittelulta, tällaiset ajatukset, oli niissä perää tai ei, ovat kuitenkin
ymmärrettäviä ja täysin inhimillisiä. Kansainvälisessä kriisitilanteessa usein tuntuu siltä, että oman
elämän hallinta riistetään käsistä, mikä aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. Tämänhetkisen karanteenin
lisäksi viime vuosina on noussut esille myös muita tilanteita, joissa oma sekä maailman tulevaisuus
tuntuu epävarmalta. Esimerkiksi moni nuori kokee ilmastonmuutoksen vuoksi stressiä, joka ilmenee
ilmastoahdistuksena ja motivaation puutteena. Lisäksi vuoden 2020 alussa mediassa käsiteltiin jopa
kolmannen maailmansodan mahdollisuuksia.

Kuulemme kansainvälisistä kriiseistä ja uhkista jatkuvasti mediavälineiden sekä kuluttamamme
mediasisällön myötä. Tiedotusvälineiden ja sosiaalisen median tulkinnat tapahtumista voivat usein
vääristää tilannetta, sillä uutisten lievä dramatisointi on tärkeää katsojalukujen ja klikkausten takia.
Päädymme lopulta kierteeseen, jossa jokainen uusi uutinen senhetkisestä tilanteesta aiheuttaa
ennenaikaista stressiä ja ylikuormitumme informaation määrästä. Ärtymyksen tunteet nousevat
pintaan, kun oikean maailman tapahtumat vuotavat läpi jopa kuluttamaamme mediasisältöön. Nyt
edes Youtubea katsoessa tai Tiktokkia selatessa ei pääse karkuun koronavirusta ja karanteenia.
Mutta mitä jos tämä ei ole täysin huono asia? Pystyykö mediansisällön ja erityisesti fiktion, joka usein
nähdään pakokeinona todellisuudesta, avulla käsittelemään kriisin pintaan nostamia vaikeita tunteita?

The Magnus Archives on brittiläinen audiodraama, jossa on tällä hetkellä menossa sen viides ja
viimeinen kausi. Kauhupodcastin uusin tuotantokausi alkoi muutama viikko sitten eli kesken
karanteenin, joten moni fani ajatteli sen olevan täydellinen harhautus ahdistavan arjen keskelle.
Toisin kävi. Podcast varoitti kauden ensimmäisen jakson alussa kuuntelijoita siitä, kuinka kauden
ensimmäiset jaksot tulisivat peilaamaan oikean maailman tapahtumia voimakkaasti. Tämä ei
kuitenkaan ole tahallista, vaan hullunkurisen yhteensattuman myötä podcast käsittelee näinä vaikeina
aikoina maailmanloppua ja erittäin ajankohtaisia asioita, kuten sotaa, sosiaalista isolaatiota sekä
leviäviä sairauksia, sillä jaksot kirjoitettiin miltein vuosi sitten.

Olin itse yksi niistä monista, joka aloitti viikottaisten jaksojen kuuntelun erittäin varovasti, sillä en
tiennyt, haluaisinko kuormittaa itseäni kuluttamalla mediaa, joka muistuttaisi minua ahdingosta
ympärilläni. Kuitenkin muistutin itseäni, että The Magnus Archives on aina käsitellyt kauhua genrenä
sekä eri pelkoa aiheuttava asioita älykkäästi ja kuuntelijoitaan kunnoittavalla tavalla. Päätin siis antaa
podcastille mahdollisuuden. Nopeasti huomasin, että fiktio, ja erityisesti kauhu, on erinomainen keino
purkaa kaikkea sitä ahdinkoa ja epätoivoa, mikä karanteenin myötä on kertynyt harteilleni. Jaksot
ovat sisällöltään raskaita, mutta on erittäin lohduttavaa seurata, kuinka tarinan päähenkilö Jonathan
Sims kamppailee epätoivoisessa tilanteessa omien tunteidensa ja kaiken sen kanssa, mitä nyt
sekaisin oleva maailma heittää hänen tielleen.

The Magnus Archives kiteyttää miltein täydellisesti ihmisen tuntemaa ahdistusta ja epävarmuutta
maailmassa, joka on muuttunut radikaalisti lyhyessä ajassa. Podcastin taustalla oleva konflikti yksilön
ja ulkomaailman, eli häntä paljon suurempien asioiden, välillä herättää voimakkaita tunteita
kuuntelijassa. Esimerkiksi moni kokee kauhun, joka johtaa juurensa omiin inhimillisiin pelkoihinsa,
erittäin katarttisena. Useat kuuntelijat huomaavat herkästi samaistuvansa hahmoon, joka pyrkii
selviytymään maailmanlopun jälkeisessä maailmassa suojellen jäljelle jääneitä läheisiään. Vastoin
hänen tahtoaan, Jonathanin traumaattiset koettelemukset tarinan aikana muuttavat häntä
perusteellisesti. Ihminen ei siis voi, eikä hänen tarvitse, pysyä ehjänä kriisitilanteessa. Vasta kun
pääsemme viimein koettelemuksen yli, meidän tulee ottaa aikaa itsellemme ja laittaa palaset
paikoilleen, vaikka niitä ei ehkä enään saa ahdettua alkuperäiseen järjestykseen. Yksinkertaisesti,
kaikkein tärkeintä on kriisistä selviytyminen.

Edes podcastin traagisen päähenkilön ei tarvitse selviytyä yksin, sillä hänellä on vielä läheisiä, joista
pitää huolta. Myös meidän tulee pitää huolta toisistamme, mutta ehkä helpoin tapa auttaa muita on
pitää huoli itsestämme. Fiktio on yksi keino karata pois painostavasta todellisuudesta, mutta sen
avulla voi myös käsitellä omia tunteita, olivat ne sitten negatiivisia tai positiivisia. Kuten teatterin
tragedioiden usein aiheuttama katharsis, olisi tärkeää, että jokaisella meistä olisi turvallinen tapa
purkaa pahaa oloaan, joka johtaisi lopulta elämänhalun palautumiseen tai vahvistumiseen.

Tuntematon




Improve Your Podcast with Royalty-Free Music Tracks

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rehtorin onnittelupuhe uusille ylioppilaille sekä ylioppilaan puhe

Ylioppilasjuhla 29.8.2020

Hilpeä lukupäivä 80-luvun hengessä