Ykkösten kielipäivä

Keskiviikkona 26.2 kaikilla Lapin lukioiden ykkösluokkalaisilla oli Lukki-hankkeeseen liittyvä kielipäivä. Lukki-hanke on kansainvälinen lukioiden kieltenkehittämishanke.

Oukun ykkösillä kielipäivä alkoi aamulla 8.30 Korundissa, jossa katsoimme saksalaisen elokuvan "Pako muurin takaa". Elokuva sijoittuu kylmän sodan aikaiseen Itä-Saksaan ja perustuu tositapahtumiin. Monien mielestä elokuva ylitti odotukset ja oli katsomisen arvoinen.




Elokuvan jälkeen siirryimme Lyskalle, jossa päivä jatkui lounaan jälkeen puheilla. Puhujat kertoivat kielitaidon merkityksestä opiskelussa ja työelämässä eri näkökulmista. Ensimmäinen puhuja oli Riikka Heikinheimo Elinkeinoelämän keskusliitosta, hän kertoi eri kielien osuuksista ja tärkeydestä työelämässä tällä hetkellä.

Toisena Lapin yliopiston kielikeskuksen johtaja Ville Jakkula puhui kielten osuuksista yliopistoon hakiessa, sekä kielten opiskelusta yliopistossa. Jakkula painotti erityisesti sitä, että voi opiskella sekä kieliä että matemaattisia aineita, eikä niiden väliltä tarvitse osata valita. 

Kolmas puhuja oli matkailuyrittäjä Ilkka Länkinen SantaParkista. Länkinen kertoi kielten merkityksestä työelämässä ja antoi siitä konkreettisia esimerkkejä oman kokemuksensa pohjalta. 

Viimeisenä kielitaidon merkityksestä meille kertoi Oukun amlusta muutamia vuosia sitten valmistunut Linda Lantto, joka opiskelee Tromssan yliopistossa. Linda kertoi oman tarinansa siitä, miten päätyi ulkomaille opiskelemaan ja millaista se on ollut.

Kaiken kaikkiaan saimme siis kuulla monta erilaista tapaa hyödyntää kielten osaamista ja ehkäpä joku päivän innoittamana jopa inspiroitui aloittamaan uuden kielen opiskelun. 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rehtorin onnittelupuhe uusille ylioppilaille sekä ylioppilaan puhe

Ylioppilasjuhla 29.8.2020

Hilpeä lukupäivä 80-luvun hengessä