Ounasvaaran lukion ylioppilasjuhlat 5.12.2019

Lakit painettiin jälleen suurella ilolla ja ylpeydellä päähän Ounasvaaran lukion ylioppilasjuhlissa. Itsenäisyyspäiväjuhlaan yhdistettyjen lakkiaisten kaunis, aurinkoinen sää ja uusien ylioppineiden hymyilevät kasvot kruunasivat juhlapäivän humun. Päivän ohjelma oli juhlava. Salissa vallitsi positiivisesti jännittynyt tunnelma, gaudeamus raikasi ja lukionsa päätökseen saaneet pääsivät nauttimaan ansaitsemistaan onnitteluista.




Lipunkantajat aloittivat juhlan ylevissä merkeissä.




Vapauden viestikapulan luovuttivat tänä vuonna opiskelijat Emma Mäkikallio ja Hanno Keskitalo.




Juhlapuheen Suomen 102-vuotisen itsenäisyyden ja uusien ylioppilaiden kunniaksi piti yliopiston emeritalehtori Marketta Harju-Autti. Puheessaan "Tuhosta jälleenrakennukseen" Hän toi esille historiallisia yksityiskohtia Rovaniemen ja Lapin tuhoutumisesta sotien aikana sekä valtavasta työstä, jonka jälleenrakennus on vaatinut. Puheensa hän lopetti ylväisiin sanoihin "Jälleenrakennus jatkuu". Nämä voimaannuttavat sanat hän osoitti ylioppilaille, jotka varmasti toteuttavat osansa jälleenrakennuksen tukena.






Oukulta valmistuu joka vuosi urheilussa ja musiikissa ansioituneita oppilaita, ja heitä lukio halusi erityisesti muistaa Poronluu-mitaleilla sekä arvostetulla musiikkialan palkinnolla. Palkittuja olivat tänä vuonna Alisa Hirvonen, Alisa Laine ja Heini Nousiainen, jotka nousivat Suomen mestareiksi lentopallossa vuonna 2018. Lisäksi musiikki-palkinnon sai Aurora Kuusisto. Palkintoja jakamassa olivat liikunnan lehtorit Kati Ridanpää ja Kalle-Pekka Tiihonen sekä Opinto-ohjaaja Ari Sirviö.





Ansaitut valkolakit painuvat oppineiden viisaisiin päihin. Eivät ole nämäkään päät enää pelkkiä hattutelineitä, kuten Veera Salmela puheessaan hienosti kiteytti.




Rehtori Risto Kuoksa piti puheen lakitetuille. Hän kertoi olevansa ylpeä Ounasvaaran lukion saavutuksista ja nousseista keskiarvoista kirjoituksissa. Ylioppilaat kuuntelivat puheenvuoroa tarkkaavaisina, sillä rehtori antoi myös vinkkejä tulevaan elämään ja pyysi piipahtamaan koululla valmistumisen jälkeenkin, jos se vain mahdollista.




Uuden ylioppilaan puheen piti Veera Salmela. Hän kiitteli kanssaopiskelijoita, opettajia, kotiväkeä ja erityisesti koulun ruokalan henkilökuntaa, joka tekee mitä parhainta ruokaa opiskelun tueksi. Haikeasti todeten hän kertoi, että yhteinen matka ja abittitikkujen päivittäminen päättyvät tänään virallisesti.




Juhlatunnelmaa ylläpitämässä olivat ansioituneet musiikkivirtuoosit. Aamu lakeuksilla -kappaletta tulkitsemassa klarinetilla Ella Kärhä, alttoviululla Maiju Salmikivi ja pianolla Mikko Keskimölö.




Musiikillista lahjakkuuttaan ja osaamistaan pääsivät näyttämään myös Minun Suomeni -kappaletta laulaen tulkinnut Saana Heino, kitaraa soittanut Joona Sandberg sekä bassoa soittanut Mikko Yliniemelä. Pianossa jälleen Mikko Keskimölö.




Liput poistuivat arvokkaasti juhlasalista. Ylioppilasjuhlat päättyivät juhlavissa ja ylpeissä tunnelmissa.




Virallisen ohjelman loputtua uusista ylioppilaista otettiin yhteiskuva. Kaiken kaikkiaan valmistuneita ylioppilaita oli 36. 


Yhteiskuvien jälkeen ylpeät vanhemmat, sukulaiset, ystävät ja muut läheiset pääsivät onnittelemaan 
rakkaita ylioppilaitaan. Onnenkyyneleet ja riemastuttavat hymyt täyttivät juhlasalin. Yksi vasta valmistuneiden elämän tärkeimmistä juhlista on päättymässä, mutta ovet ovat auki kohti tulevaa, eikä mikään ole mahdotonta näille upeille opiskelijoille, jotka työllään saavuttivat haluamansa.

Ounasvaaran lukio ylpeänä onnittelee uusia ylioppilaitaan. Onnea ja menestystä askeleillenne elämän varrella!


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rehtorin onnittelupuhe uusille ylioppilaille sekä ylioppilaan puhe

Ylioppilasjuhla 29.8.2020

Hilpeä lukupäivä 80-luvun hengessä