Luulajan opintomatka

Joukko Oukun kakkosia, opettajista mukanaan ruotsin taitajat Hannele ja Soila, lähti keskiviikkona 24.4.2019 yhden yön opintomatkalle Luulajaan. Matkaan käytiin aamulla kello kahdeksan, kun oppilaat hakivat koulun tarjoamat eväspussit ja täyttivät bussin takaosan. Luulajaan saavuttiin 10.30 ruotsin aikaa ja bussin ajettua muutaman turhan kierroksen koulun ympäri, saapuivat matkaajat ensimmäiseen kohteeseen eli paikalliseen lukioon.
Heti ensimmäisenä pääsimme ihailemaan koulun suurta kirjastoa, jonka jälkeen saimme yleiskatsauksen koulun toiminnasta. Pian tämän jälkeen oli jo lounasaika ja lähdimme katsastamaan koulun ruokalan tarjonnan: sinä päivänä sattui olemaan kerran viikossa pidettävä kasvisruokapäivä ja ruokana oli keittoa sekä musakaa. Hämmennystä oli ilmassa, kun valkeni, ettei tarjottimia ole ja kaikki oli taiteiltava pöytään omin pikku kätösin. Ruuan jälkeen meidät jaettiin neljään ryhmään, joissa lähdimme kiertämään rakennuksia ja tutustumaan eri aloihin (ruotsissa voi valita yleisten kurssien lisäksi joko yliopistoon valmistavia tai ammatillisia aineita).

Lukio vierailun jälkeen kävimme vielä työvoimatoimistossa, jossa saimme kuulla työllisyystilanteesta sekä mahdollisista kesätöistä, ennen kuin pääsimme majoittumaan City Sleep-hostelliin, joka yllätti positiivisesti. Majoittumisen jälkeen saimme lähteä tutkimaan kaupunkia omin päin ja illalla kokoonnuimme takaisin hostelliin jakamaan hauskoja tarinoita ja kommelluksia, joita kaupungilla oli sattunut.
 

 





Torstaiaamuna herätyskellot soivat eri aikoihin ja pakkasimme kimpsut ja kampsut matkaamme. Hieman jälkeen kahdeksan bussi vei meidät aamupalapaikkaan, jonka jälkeen suuntasimme Luulajan teknilliseen yliopistoon. Aamupäivä kului opettajien esitellessä yliopiston eri opiskelumahdollisuuksia ja koululounaan jälkeen (tällä kertaa oli jopa tarjottimet!:Dd) pääsimme kiertämään kampuksen rakennuksia.

Yliopiston tutkailun jälkeen suuntasimme Gammelstadiin, johon meille oli varattuna tunnin kestävä, opastettu kierros. Gammelstad on Luulajan kaupungin alkuperäinen sijaintipaikka, mutta nykyisestä Luulajan kaupungista se sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä. Taajama on tunnettu siellä sijaitsevasta kirkkokylästä, joka on myös UNESCOn maailmanperintökohde.

Kierroksen jälkeen reissumme alkoi olla loppusuoralla, mutta sen verran meillä oli kuitenkin vielä aikaa, että kerkesimme pysähtyä matkan varrella Haaparannalla ja tehdä viimeisimmätkin ostokset. Matka takaisin Rovaniemelle sujui rempseästi ja olimme koululla jo iltaseitsemän jälkeen. Opintomatka oli kaikin puolin oikein antoisa: saimme kuulla suurimmaksi osaksi ymmärrettävää ruotsia ja pääsimme myös itse puhumaan kieltä, mikä oli varmasti monelle hyvä mahdollisuus harjoitella tulevia ylioppilaskirjoituksia varten. Monet innostuivat myös miettimään kesätöitä Ruotsin puolella! Haluamme kiittää Pohjola -Nordenia, Suomalais - ruotsalaista kulttuurirahastoa, sekä koulumme oppilaskuntaa rahallisesta tuesta, jonka avulla opintomatka voitiin toteuttaa. Kiitos myös koko mahtavalle reissupoppoolle!:) 
Ett stor tack!

Vi vill också tacka Luleå gymnasieby och speciellt Anna Behm för trevligt och välplanerat program!




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rehtorin onnittelupuhe uusille ylioppilaille sekä ylioppilaan puhe

Ylioppilasjuhla 29.8.2020

Hilpeä lukupäivä 80-luvun hengessä