Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Vaellus Saariselälle 8.-10.9.2017

Kuva
Vaellusblogi 8.-10.9.2017

Lähtöpäivänä aamu valkeni pilvisenä ja hieman sateisena. Rinkat selässämme saavuimme Rovaniemen linja-autoasemalle ja matka kohti Kaunispään tunturikeskusta alkoi. Tunnelma bussissa oli innostunut ja hieman jännittynyt.





Perille päästyämme ruokailimme tunturikeskuksessa ja valmistauduimme lähtöön. Tsemppihuutojen saattelemana lähdimme tarpomaan kohti Saariselän erämaata. Ensimmäisenä päivänä vaelsimme lyhyimmän osuuden ensimmäiselle yöpymispaikalle. Telttojen kasaaminen sujui kuin vanhoilta tekijöiltä! Illan kuningasidea oli tunturin päälle kiipeäminen auringonlaskua katsomaan ja sehän kannatti! Iltanuotiolla laulettiin, naurettiin ja juteltiin syvällisiä. Huippu porukka!





Seuraavana aamuna ilma oli kuulas ja viileä. Tuntui hyvältä hengittää puhdasta ilmaa heti herättyään ja valmistaa ruokaa nuotion ääressä. Matka jatkui kymmenen maissa. Alkumatkasta taisi jalka tuntua itse kullakin hieman raskaalta, mutta jo parin kilometrin jälkeen alkoi löytyä hyvä rytmi. T…